Digivälineet työkaluiksi, ei taakoiksi – Osaamisella työhyvinvointia -ryhmähanke tukee ammatillisen koulutuksen opetus- ja ohjaushenkilöstön työhyvinvointia digiajassa

Uutinen

Digitalisaatio näkyy kaikissa ammatillisen koulutuksen opetus- ja ohjaushenkilöstön työn osa-alueissa. Opetusta toteutetaan lähitapaamisin ja verkossa, minkä lisäksi arkeen kuuluu dokumentointia ja raportointia eri järjestelmiin. Digihaasteet kuormittavat opetus- ja ohjaushenkilöstöä, mikä näkyy työhyvinvoinnin heikennyksenä: Opetusalan Ammattijärjestö OAJ:n vuonna 2021 tuottaman työolobarometrin mukaan opettajien työstressi on korkeampi (3,3) kuin yleisesti suomalaisessa työelämässä (2,9).

Hankkeesta tukea digitaitoihin

1.8.2024 alkaneen Euroopan unionin osarahoittaman Osaamisella työhyvinvointia -ryhmähankkeen tavoitteena on tukea opetus- ja ohjaushenkilöstön työhyvinvointia, lisätä arjen hallinnan tunnetta, kehittää oppilaitosten yhteisöllisyyttä digiajassa sekä vastata ammatillisen digiosaamisen jatkuvan kehittymisen tarpeeseen. Hankkeen projektipäällikkö Joanna Luomarannan mukaan tavoitteena on, ettei digitaalisuutta nähtäisi taakkana vaan arkea helpottavana tekijänä.

– Digiosaaminen on nykypäivänä tärkeä osa ammatillista koulutusta, ja sen merkitys kasvaa koko ajan. Ilman digiosaamista ei enää pärjää. Digitaalinen murros aiheuttaa haasteita opettajien ja ohjaajien arkeen, ja tähän haasteeseen haluamme hankkeella vastata.

Keskiössä tiedon jako ja pilotointi

Tavoitteiden saavuttamiseksi hankkeessa toteutetaan digiajan työhyvinvointiin liittyvä webinaari, kehittämistyöpajoja sekä erilaisia vierailukäyntejä. Hankkeessa kehitetään digiosaamista hyödyntämällä erilaisia jaetun asiantuntijuuden toimintatapoja, pilotoidaan erilaisia digityökaluja ja -välineitä opetusryhmissä ja työyhteisöissä yhteisöllisyyden kehittämiseksi sekä toteutetaan opetus- ja ohjaushenkilöstölle suunnattua koulutusta jatkuvan osaamisen kehittämiseksi.  Lisäksi opetus- ja ohjaushenkilöstölle luodaan digitaitojen henkilökohtainen osaamisen kehittämisen suunnitelma.

Toteutuksissa on mukana yhteensä neljä Lapissa toimivaa koulutusorganisaatiota, joiden osaamista hankkeessa jaetaan aktiivisesti.

– Tarkoituksenamme on hyödyntää jaettua asiantuntijuutta, eli kokeilla ja pilotoida sekä uusia että jo muualla käytössä olevia digityökaluja ja käytäntöjä, jotka helpottavat opettajan työtä. Haluamme kannustaa opetus- ja ohjaushenkilöstöä ottamaan hyväksi havaitut innovaatiot vastaan avoimin mielin, sillä heidän osaamisensa kautta vaikutamme myös opiskelijoiden opiskelumahdollisuuksiin ja kykyyn toimia työelämässä, Luomaranta summaa.

31.12.2026 saakka kestävän hankkeen päätoteuttajana toimii Kemi-Tornionlaakson koulutuskuntayhtymä Lappia ja osatoteuttajina Rovaniemen koulutuskuntayhtymä REDU, Peräpohjolan opisto sekä Lapin yliopisto. Hankkeen kokonaisbudjetti on 683 757 €, josta EU-rahoituksen osuus on 547 005 €.

Osaamisella työhyvinvointia logopalkki

Ota yhteyttä

Luomaranta Joanna

Tuntiopettaja (päätoiminen)
puh.+358503109458
Sosiaali- ja terveysala
Kemi, Meripuistokatu 21