Vuoden 2024 lappialainen – Musiikkimies Arto Kiimalainen uskoo livemusiikin voimaan

Uutinen

Koulutuskuntayhtymä Lappian vuoden 2024 lappialaiseksi on valittu musiikkialan kouluttaja, alavastaava Arto Kiimalainen. Musiikkiopistossa haitarin soitosta alkanut monipuolinen musiikkiharrastus instrumentteina: haitari, basso, kitara, piano, kosketinsoittimet, vetivät hänet mukaan soittamaan koulubändiin, kun se oli niin makeeta! Ja siitä edelleen myös keikkabändeihin ja musiikkialan yrittäjäksi.

Vaasan yliopistossa suoritetun kauppatieteiden maisteritutkinnon jälkeen hän toimi ammattimuusikkona viisi vuotta kunnes vuosituhannen vaihteessa aloitti työt ohjelmatoimistossa. Opetusalalla hän on suorittanut näyttötutkintomestarin pätevyyden ja ammatillisen opettajan pedagogiset opinnot.

— Yrittäjyys ja samalla sivutoimisena muusikkona kiertäminen vaati 24/7 sitoutumista, mikä 12 vuoden jälkeen rasitti ja jättäydyin pois yrityksestä. Olen toiminut sen jälkeen Lappian musiikkialalla aluksi määräaikaisissa tehtävissä ja vuodesta 2015 alkaen vakituisena kouluttajana ja nykyisin myös alavastaavana, kertoo Arto Kiimalainen työhistoriastaan.

Musiikkialan toimijana Arto Kiimalainen uskoo elävän musiikin voimaan.

— Haluan nähdä, että elävää musiikkia arvostetaan tulevaisuudessakin. Nykyisin tekoälyä hyödynnetään meidänkin alallamme. Se on apuväline musiikin tuottamisessa ja ehkä varsinkin sanoituksen apuna. Mutta kun ihmiset käyvät konserteissa, musiikkitapahtumissa he haluavat nähdä esityksen, kokea elämyksen ja siihen tarvitaan taitavia osaajia. Työ musiikin parissa on intohimoasia, alalle ei lähdetä, jos vain tykätään musiikista tai opinto-ohjaaja ehdottaa.

Arto on kiinnittynyt asuinpaikalleen Keminmaahan ja työhön Ammattiopisto Lappian musiikkialalla.

— Musatalolla on monenlaisia persoonia, mutta meillä on hyvä tiimi, johon voi luottaa. Olen saanut tehdä työtä omalla osaamisellani ja tukea esimiestasolta. Olen löytänyt itseni täältä ja asettunut taloksi.

Vapaa-ajalla Arto Kiimalainen toteaa olevansa intohimoinen kuntoliikkuja ja ehdottomasti ulkoilmaihminen, jonka mielilajit ovat juoksu ja hiihto.

Vuoden lappialaisen perusteluissa toistuivat asiat: rautainen ammattitaito, helppo tehdä yhteistyötä, huolehtii opiskelijoistaan, helposti lähestyttävä, tekee mitä lupaa ja usein enemmänkin, arvostaa oman ammattinsa lisäksi myös muiden alojen ammattilaisia.

Arto Kiimalainen toteaa vuoden lappialaiseksi valinnan hämmentäväksi ja kertoo ensi ajatuksekseen, mitä minäkö, mistä hyvästä? Mutta, ehdottomasti sydämellinen kiitos kaikille!

Ota yhteyttä

Kiimalainen Arto

Kouluttaja
puh.+358 40 152 8432
Musiikkiala
Tornio, Urheilukatu 6