Lappian Osaajakisassa tiukka taisto

Ammattiopisto Lappian peruskoulujen 8-luokkalaisille järjestämä vuosittainen Osaajakisa käytiin 19. huhtikuuta 2023 Lappian Tornion kampuksella. Leikkimielinen kisa oli järjestyksessään jo yhdeksästoista. Kisa järjestettiin ensimmäisen kerran koronapandemian jälkeen ja kisoissa näkyi se, että nuorista oli hauskaa tavata toisia nuoria kasvokkain. Nuoret testasivat kädentaitojaan ja osaamistaan oppilaitoksen eri alojen tehtävissä. Kilpailun johtaja Lappian opinto-ohjaaja Kaisu Liiten kertoi, että joukkueiden […]

Lue lisää… from Lappian Osaajakisassa tiukka taisto

Lappian eläkeläiset virittäytyivät joulutunnelmaan

Lappian Tornion toimipisteen ravintola Kisällissä järjestettiin torstaina 8.12.2022 eläkeläisille suunnattu jouluateria, johon osallistui lähes 70 henkilöä. Tilaisuudessa oli mukana vs. kuntayhtymän johtaja Juha Kallo ja osaamispalvelujohtaja Anne Tryyki, jotka pitivät puheenvuorot. Tilaisuudessa esiintyivät Lappian musiikkialan opiskelijat Tuike Javarus (laulu) ja Eemi Vanhala (piano). Tilaisuudessa oli myös arvonta, jonka voitti Kalevi Suvanto. Voittajaksi valikoitui ensimmäisenä jouluateriaan […]

Lue lisää… from Lappian eläkeläiset virittäytyivät joulutunnelmaan

Lappian opiskelijafoorumi katsoo tulevaisuuteen

Lappian opiskelijat ja johdon edustajat kokoontuivat opiskelijafoorumissa valtuustosaliin keskustelemaan minkälainen lappialainen on vuonna 2030. Lappian opiskelijafoorumi järjestettiin toista kertaa Lappian Tornion toimipisteessä. Foorumin tavoitteena on osallistaa opiskelijoita kehittämään yhdessä Lappian toimintaa ja tehdä Lappiasta entistä parempi opiskelupaikka. Opiskelijakunnan puheenjohtaja Pekka Riihiaho, jäsen Teemu Kiviniemi, kuraattorit Anni Hellevaara ja Maria Granfors avasivat opiskelijafoorumin. Aamukahvien jälkeen siirryttiin […]

Lue lisää… from Lappian opiskelijafoorumi katsoo tulevaisuuteen

Tornion Kisällin joulupöytä 2022

Joulupöytä tarjoillaan Ravintola Kisällissä 13.-15.12.2022 kattaukset klo 10.30 ja 12.30. Buffetin hinta on 33 € /hlö. Huom. pöytävaraukset! Mikäli PDF-tiedosto ei avaudu, katso menu tästä kuvana. Paikkavaraukset ja tiedustelut:ma-pe klo 8.00-16.00Johanna Mäkiniemi puh. 050 310 9315, johanna.makiniemi(at)lappia.fi […]

Lue lisää… from Tornion Kisällin joulupöytä 2022

Lappian eläkeläisten jouluateria 8.12.2022

Koulutuskuntayhtymä Lappian eläkeläisten jouluateria järjestetään Tornion toimipisteessä torstaina 8.12.2022 klo 12 Ravintola Kisällissä osoitteessa Urheilukatu 6, Päärakennus, Tornio. Ilmoittautumiset torstaihin 24.11.2022 mennessä Merja Korkala-Harjulle, puh. 050 316 8266 tai sähköpostilla merja.korkala-harju(at)lappia.fi. Tervetuloa! […]

Lue lisää… from Lappian eläkeläisten jouluateria 8.12.2022

Kemin joululounas 2022

Joululounas tarjoillaan Paasi-talossa Ravintola Auringossa torstaina ja perjantaina 15.-16.12.2022 klo 13.00-15.00. Buffetin hinta on 22 € /hlö. Varaattehan paikkanne etukäteen. Mikäli PDF-tiedosto ei avaudu, katso menu tästä kuvana. Katso tästä Tietokadun vieraspysäköinnit (kuvassa sinisellä oikealla) ja Auringon sisäänkäynti. Paikkavaraukset ja tiedustelut:ma-pe klo 8.00-14.00Anne Hast puh. 0400 537 234, anne.hast(at)lappia.fi taiMarja Ekholm puh. 040 839 1224, […]

Lue lisää… from Kemin joululounas 2022

Avoin ammattiopisto

”Tulevaisuuden suunnitelmani ovat selkiytyneet” ”Saan tukea ja ohjausta opiskelupolkuni löytämiseksi” Tule meille löytämään ammatillinen urapolkusi. Voit olla alanvaihtaja tai aikaisemmin koulutuksen keskeyttänyt opiskelija. Koulutuksen aikana hankittu osaaminen voidaan tunnistaa mahdollisissa tulevissa ammatillisissa opinnoissa osaamispisteinä. Tavoite Löytää sopiva ammattiala ja kouluttautumisväylä. Opiskelija on kokonaisvaltaisesti valmis jatkamaan tutkintotavoitteisiin opintoihin. Selkeytämme yhdessä suunnitelmaasi eteenpäin ja sparraamme sinua opiskeluvalmiuksissa. […]

Lue lisää… from Avoin ammattiopisto

Kestävän kehityksen viikkoa vietetään 26.9. – 2.10.2022

Kestävä kehitys tarkoittaa ihmisten hyvinvointia maapallon kantokyvyn rajoissa. Lappiassa tullaan kestävää kehitystä viemään suunnitelmallisesti eteenpäin niin koulutuksessa kuin omassa toiminnassakin. Aihe on laaja, siihen sisältyy ekologinen, taloudellinen, sosiaalinen ja kulttuurinen kestävyys. Kestävyyttä voi lisätä ja edistää monin eri keinoin. Kun olet ystävällinen ja luot hyvää yhteishenkeä, toimit sosiaalisen kestävyyden hyväksi. Kulttuurista kestävyyttä voit vahvistaa arvostamalla […]

Lue lisää… from Kestävän kehityksen viikkoa vietetään 26.9. – 2.10.2022

BeActive -tapahtuma 26.9. – 2.10. Kemin yläkoululaisille ja toisen asteen opiskelijoille

Viikon kohokohta on perinteeksi muodostunut #BeActive-tapahtuma Tervahallilla, Keila- ja Tennishallilla sekä hallien piha-alueilla keskiviikkona 28.9. Tapahtumassa nuorilla on mahdollisuus tutustua Kemin harrastusmahdollisuuksiin. Yläkoululaiset osallistuvat tapahtumaan aamupäivällä, iltapäivällä on Ammattiopisto Lappian ja Kemin lyseon opiskelijoiden vuoro. Nuorille järjestetään tapahtumaviikolla 26. syyskuuta – 2. lokakuuta myös virtuaalinen #BeActive-kampanja hyvinvointisovellus HeiaHeiassa Kampanjan tavoitteena on, että nuoret kokeilisivat viikon […]

Lue lisää… from BeActive -tapahtuma 26.9. – 2.10. Kemin yläkoululaisille ja toisen asteen opiskelijoille

Selviytyjät Lappia!

– Mitä kuuluukaan Lappiaan näin kesän korvalla? Osaavan työvoiman kysymykset puhuttavat kaikkia tahoja lähes joka päivä. Lappia on tehnyt käytännön ratkaisuja työvoimapulaan, muun muassa kansainvälisten opiskelijoiden hankintaan on solmittu rekrytointikumppanuuksia ja niitä neuvotellaan edelleen. Näissä rekrytoinneissa Lappia on valinnut kestävyyden ja eettisyyden etenemisen ohjureikseen. Myös koulutustarjontaa muotoillaan työelämän tarpeisiin tiiviillä tahdilla, ja täsmällisesti työpaikan tarpeisiin […]

Lue lisää… from Selviytyjät Lappia!