Logistiikan perustutkinto, oppivelvollisille alanvaihtajille

Kuvaus:

Logistiikan perustutkinnossa nuorten ryhmät ovat tällä hetkellä täynnä. Käsittelemme oppivelvollisten hakulomakkeita aina opiskelupaikan vapautuessa alalla.

Logistiikan perustutkinnon suorittanut osaa toimia turvallisesti, taloudellisesti ja vastuullisesti ennakoiden erilaisia liikennetilanteita ammattikuljettajan tehtävissä. Hän hallitsee tieliikennettä koskevan lainsäädännön ja joustavan asiakaspalvelun. Logistiikan ammattilaisena voit toimia mm. liikenteen, kaupan ja teollisuuden alojen yrityksissä, julkisella sektorilla tai itsenäisenä yrittäjänä.

KULJETUSPALVELUJEN OSAAMISALA
Kuorma-autonkuljettaja tai yhdistelmäajoneuvonkuljettaja opinnot antavat perusvalmiudet toimia kuljetus tehtävissä asiakaspalveluammatissa. Kuljettaja osaa tehdä yleisimpiä huoltoon ja korjaukseen liittyviä tehtäviä sekä vianetsintätoimenpiteitä työkoneeseen, trukkiin ja ajoneuvoon.
Linja-autonkuljettajana toimit monipuolisessa asiakaspalveluammatissa, huolehdit turvallisuudesta tieliikenteessä sekä taloudellisesta ajamisesta, hallitset asiakaspalvelun ja osaat liikkua suunnitelluissa aikatauluissa. Linja-autonkuljettajana voit toimia paikallisliikenteen kuljettajana, kaukoliikenteen kuljettajana,tilausajoliikenteen kuljettajana tai palveluliikenteen kuljettajana työnantajasta riippuen.

Koulutus räätälöidään jokaiselle henkilökohtaisen opintosuunnitelman mukaisesti. Opinnoissa suoritetaan BC-luokan ajokortti. Opintojen aikana on myös mahdollisuus suorittaa tulevasta tutkintonimikkeestä riippuen CE- tai D-luokan ajokortti.
Logistiikan perustutkinnon koulutuksessa vaaditaan, että ajokorttiryhmän 2 terveysvaatimukset täyttyvät (lääkärintodistus C-ajo-oikeutta ja ajokorttia varten).

Opetuskieli: Suomi
Suomen kielen taidot: Vähintään tasolla B1.1

The language of instruction for the degree is Finnish.
Language skill requirements of study fields: B1.1

Lue lisää kielitaitovaatimuksista sivuiltamme

Tutkinnon laajuus: 180 osaamispistettä
Kesto: n. 3 vuotta

Hinta:

Opetus on maksutonta. Oppivelvolliset saavat käyttöönsä opiskeluajaksi opiskelutarvikkeet (mm. oppikirjat, työvaatteet ja työvälineet) koulun puolesta.

Lue lisää opiskelukustannuksista sivuiltamme.

Tulosta sivu

Opiskelumuoto:

Lähitoteutus

Hakuaika:

Jatkuva haku

Aloitusajankohta:

Nonstop

Paikkakunta:

Kemi

Kohderyhmä:

Alle 18 v. alanvaihtajat

Lisätietoja:

Alavastaava Veijo Rousu +358406523808
Koulutuspäällikkö Kati Röntynen +358504444867

Sähköposti etunimi.sukunimi(at)lappia.fi

Oppisopimuksen kautta hakeutumien puhelimitse 040 132 8198

Katso toteutussuunnitelma Hae suoraan oppilaitokseen

Tutkinnon voi suorittaa myös oppisopimuskoulutuksena, jos sinulla on työpaikka. Oppisopimuskoulutukseen haku ainoastaan puhelimitse 040 132 8198


Saattaisit olla kiinnostunut myös näistä

  • Kuljetusalan ammattitutkinto, linja-auto, yhdistelmä tai puutavara-auto

    Paikkakunta:
    Kemi
    Hakutavat:
    TE-palveluiden kautta
    Viimeinen hakupäivämäärä: 6.1.2025
  • Kuljetusalan ammattitutkinto

    Paikkakunta:
    Kemi
    Hakutavat:
    Jatkuva haku
    Oppisopimuspalveluiden kautta
  • Logistiikan perustutkinto

    Paikkakunta:
    Kemi
    Hakutavat:
    TE-palveluiden kautta
    Viimeinen hakupäivämäärä: 6.1.2025