Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, lähihoitaja, monimuotokoulutus Muonio

Kuvaus:

Lähihoitajana työskentelet sosiaali- ja terveysalalla hoito-, huolenpito-, kasvatus- ja kuntoutustehtävissä. Työssä autat, opastat ja hoidat asiakasta yksin tai työryhmässä. Tarvitset teknisten taitojen lisäksi taitoa tunnistaa avun tarve ja kykyä ratkaista ongelmatilanteita. Palvelualttius, kyky sopeutua erilaisiin tilanteisiin, ihmisestä välittäminen, kuuntelu- ja keskustelutaito ovat tärkeitä lähihoitajan ominaisuuksia. Työssäsi korostuvat potilaiden ja asiakkaiden turvallisuus ja toiminnan vastuullisuus.

Koulutuksen aikana opiskelet taitoja sekä koulussa että työpaikoilla esimerkiksi päiväkodeissa, hoitolaitoksissa, kotihoidossa, sairaaloissa sekä asumis-, palvelu- ja kuntoutumisyksiköissä. Tutkinnon suorittaja voi toimia myös yrittäjänä.

Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto muodostuu ammatillisista tutkinnon osista (145 osaamispistettä) ja yhteisistä tutkinnon osista (35 osaamispistettä). Ammatillisen perustutkinnon laajuus on 180 osaamispistettä ja opinnot kestävät aiemmin hankitusta osaamisesta riippuen. n. 2-3 vuotta.

Muoniossa toteutetaan Ikääntyvien hoidon ja kuntoutumisen osaamisala sekä lasten ja nuorten hoidon ja kasvatuksen osaamisala, lähihoitaja.

Opiskelu on työ- ja verkkopainotteista ja opinnoissa hyödynnetään luontoa, puutarhaa ja eläimiä asiakkaan terveyden sekä hyvinvoinnin edistämisessä. Lähipäiviä Muoniossa on n. 6-8 päivää/kk.

Opinnot voidaan suorittaa myös oppisopimuskoulutuksena. Oppisopimus edellyttää työsuhdetta ja työnantajan sitoutumista koulutukseen. Oppisopimukseen hakeutuminen ainoastaan puhelimitse, asiakkuusvastaava Maija Hakala p. +358405135296.


Laajuus: 180 osp
Kesto: 2 – 3 vuotta

Opetuskieli: Suomi
Suomen kielen taitotaso: vähintään tasolla B1.2

The language of instruction for the degree is Finnish.
Language skill requirements of study fields: B1.2

Lue lisää kielitaitovaatimuksista sivuiltamme

Hinta:

Opetus on maksutonta. Oppivelvolliset saavat käyttöönsä opiskeluajaksi opiskelutarvikkeet (mm. oppikirjat, työvaatteet ja työvälineet) koulun puolesta.

Lue lisää opiskelukustannuksista sivuiltamme.

Tulosta sivu

Opiskelumuoto:

Monimuotototeutus

Hakuaika:

Yhteishaku 18.2.2025 klo 8.00 - 18.3.2025 klo 15.00 sekä jatkuva haku

Aloitusajankohta:

Syksy 2025 / Nonstop

Paikkakunta:

Muonio

Kohderyhmä:

Lukion oppimäärän, ammatillisen tutkinnon tai korkeakoulututkinnon suorittanut, hae jatkuvassa haussa kohdasta, Hae suoraan oppilaitokseen.

Peruskoulun päättävä, hae yhteishaussa.

Lisätietoja:

Tuntiopettaja Sini Westerling p. +358401319209
etunimi.sukunimi(at)lappia.fi

Oppisopimuskoulutus, asiakkuusvastaava Maija Hakala p. +358405135296.

Katso toteutussuunnitelma Hae suoraan oppilaitokseen Hae yhteishaussa

Tutkinnon voi suorittaa myös oppisopimuskoulutuksena, jos sinulla on työpaikka. Oppisopimuskoulutukseen haku ainoastaan puhelimitse 040 132 8198


Saattaisit olla kiinnostunut myös näistä

  • Muistioireisen tai muistisairaan ihmisen tukeminen 60 osp

    Paikkakunta:
    Kemi
    Hakutavat:
    Oppisopimuspalveluiden kautta
    Viimeinen hakupäivämäärä: 2.2.2025
  • Sosiaali- ja terveysalan perustutkinto, lähihoitaja oppisopimuskoulutuksena, Pello

    Paikkakunta:
    Pello
    Hakutavat:
    Oppisopimuspalveluiden kautta
  • Työkykypassi

    Paikkakunta:
    Kemi
    Hakutavat:
    Ilmoittaudu sähköpostitse heikki.alatalo(at)lappia.fi