Meri-Lapin työllisyysalue ja Lappia valmiina aloittamaan työllisyysalueen palvelut 1.1.2025

Uutinen

– Allekirjoitetun miljoonasopimuksen tavoitteena työllisyyspalveluiden uudenlainen yhteiskehittäminen.

Työllisyysalueet aloittavat toimintansa 1.1.2025, jolloin työllisyyspalvelut ovat osa jokaisen kunnan lakisääteisiä tehtäviä ja sitä kautta osa kunnan peruspalveluja. Meri-Lapissa kunnat (Kemi, Keminmaa, Simo, Tervola, Tornio ja Ylitornio) muodostavat yhteisen työllisyysalueen, jonka vastuukuntana ja hankintayksikkönä koulutushankinnoissa toimii Tornion kaupunki.

– Noin vuosi sitten kuuden kunnan kesken perustettiin Meri-Lapin työllisyysalue, jonka työvoimapohja on lähes 26 000 henkilöä. Alueellamme on tiivis vuorovaikutus kuntien kesken ja on hienoa, että saamme oman koulutuskuntayhtymän palvelutarjoajaksi. Hyödynnämme oman alueen resursseja ja synergiaetuja. Aluetaloudellisesti on erittäin merkittävää, että työllisyysalueen vuosibudjetin pohjalta 1,7 milj. euroa jää alueelle, korostaa kaupunginjohtaja Jukka Kujala sopimuksen merkitystä.

Nyt solmitun sopimuksen pohjalta Meri-Lapin työllisyysalue järjestää pääosan työllisyysalueen tarvitsemista koulutuksista yhteistyössä Kemi-Tornionlaakson koulutuskuntayhtymä Lappian kanssa. Meri-Lapin työllisyysalueen koulutushankinnat Lappialta toteutetaan tässä sopimuksessa kuntalain mahdollistamalla tavalla. Vastaavia palvelusopimuksia on tehty muutamia eri puolilla Suomea.

Sopimusosapuolten yhteyshenkilöt, työllisyysjohtaja Samuel Juntunen ja osaamispalvelujohtaja Tuomo Palokangas korostavat, että sopimuksen keskiössä on työllisyysalueen kuntien ja Lappian yhteinen tahtotila kehittää toimintamalleja koulutusten suunnitteluun ja toteutukseen, opiskelijoiden työllistymisen seurantaan ja toiminnan vaikuttavuuden parantamiseen. Toistaiseksi voimassa olevalla sopimuksella halutaan turvata palvelujen jatkuvuus ja vahvan koulutusosaamisen säilymisen alueella. Toimintamalli on aivan uusi ja yhteinen tiivis kehittäminen korostuu tavoitteiden saavuttamiseksi.

Lappia toteuttaa työllisyysalueen asiakkaiden osaamisen kehittämisen ratkaisuja eri koulutus- ja palvelutarpeisiin. Sopimukseen sisältyviä koulutuskokonaisuuksia ovat muun muassa kotoutumiskoulutukset, maahanmuuttajien alkukartoitukset, kone- ja tuotantotekniikan, logistiikan, rakennus-, matkailualojen koulutukset sekä yhteishankintakoulutukset, lupa- ja korttikoulutukset sekä yleinen Urapolku-koulutus.

Meri-Lapin työllisyysalueen kaikissa kunnissa on lähipalvelupisteet. Lappia järjestää koulutuksia omissa toimipisteissään ja alojen oppimisympäristöissä. Lappia tarjoaa yhteistyöhön liittyviä palveluja myös alueen yhteispalvelupisteissä, Tornion Ohjaamossa ja Kemin Pointin ohella myös Ohjaamon matalan kynnyksen palvelupisteenä sekä työllisyysalueella toteutettavissa pop-up -ohjauspisteissä.

Lisätietoja

Meri-Lapin työllisyysalueelta

Juntunen Samuel
Työllisyysjohtaja
Hallinto- ja kehittämispalvelut, Henkilöstö- ja työllisyyspalvelut, Keskushallintopalvelut
puh. +358 400 295 121
samuel.juntunen(at)tornio.fi

Kemi-Tornionlaakson koulutuskuntayhtymä Lappiasta

Palokangas Tuomo
Osaamispalvelujohtaja
Kehittämispalvelut
puh.+358 50 359 8406
tuomo.palokangas(at)lappia.fi