Lapin opinto-ohjaus ry:n hallitus on valinnut vuoden 2024 lappilaiseksi opinto-ohjaajaksi Ammattiopisto Lappian opinto-ohjaaja Jaana Karjalaisen.
Karjalainen aloitti opinto-ohjaajan uransa vuonna 1990 ja on työskennellyt monipuolisesti eri koulutusasteilla ja ohjauksen tehtävissä. Hän on tunnettu laajasta osaamisestaan ja kokemuksestaan sekä aktiivisesta osallistumisestaan erilaisiin verkostoihin ja työryhmiin.
Karjalaisella on laaja kokemus ja osaaminen koulutuksen kentällä. Hän on työskennellyt perusopetuksessa, toisella asteella, opistoasteella, kansanopistossa ja ammattikorkeakoulussa. Hän on kohdannut työssään nuoria, aikuisia, kantaväestöä, maahanmuuttajia ja pakolaistaustaisia. Karjalainen on ollut mukana kehittämässä koulutusjärjestelmää sekä osallistunut moniin koulutusten suunnitteluun ja toteutukseen liittyviin hankkeisiin.
Jaana Karjalainen on jatkuva oppija, joka on täydentänyt osaamistaan monilla opinnoilla, kuten vapaan sivistystyön, näyttötutkintomestarin, opettajan pedagogisilla, työkykykoordinaattorin ja opinto-ohjaajan opinnoilla sekä kasvatustieteen maisterin tutkinnolla. Hän näkee opinto-ohjaajan työn ja verkostoissa toimimisen arvokkaana ja merkityksellisenä.
Lisätietoja
Jonna Löf
Puheenjohtaja
Lapin opinto-ohjaus ry
Jaana Karjalainen
Opinto-ohjaaja
Ammattiopisto Lappia
jaana.karjalainen(at)lappia.fi
puh. +358 40 191 7252